torstai 27. kesäkuuta 2013

uusi aluevaltaus


Jos viimepostaus oli ihan jotain uutta (ainakin minulle!),
niin on tämäkin!

Pyydettiin nimittäin suomentamaan neuleohje!
Se olikin yllättävän hankalaa, sillä olin jo melkein täysin unohtanut neule"suomen".
Joitakin lyhenteitä en edes alkanut suomentamaan vaan säilytin niissä alkuperäisen kirjoitusasun selittäen kuitenkin tekniikka-osiossa kuinka ne neulotaan.
Joten olkaahan kärsivällisiä jos suomenkielisestä ohjeesta neulotte tätä!
Ja palautetta voi laittaa, osoite sivupalkissa.

Jossain vaiheessa suomennustyötä (mökillä) iski epätoivo:
mitä jos ohjeen suomennos on ihan siansaksaa?
Pakko siis neuloa koekappale.
Mökille en ollut ottanut kuin yhden testineuleen matkaan joten nopeasti sitten googlettamaan paikkakunnan lankatarjontaa.
Yksi Lankamaailman toimipisteissä sattui olemaan ihan parin minuutin päässä!
Sieltä sitten poimin mukaan kesäisen langan, jossa on suurin osa puuvilla ja hitunen merinovillaa tuomassa pehmeyttä.
Samaista lankaa lähti sitten - öhöm - kassillinen matkaan eri väreissä ;)







Malli: Kultakutri (Goldilocks) by Justyna Lorkowska
Lanka: Viking of Norway Bjørk, alle 3 kerää
Puikot: 3.25 ja 3.5mm
Fiilis: No, näkeehän tuon kuvista ;)
Tällaisen tahdon itsellenikin (ja käly kans!), joten kun aikuisten ohje tähän tunikaan julkaistaan niin onhan se ihan pakko!
 
Jos ohjeen ostaminen Ravelryn kautta ei onnistu niin käväisepä meillä kaupalla. Tämän voi nimittäin ostaa meidänkin kautta :)
 

12 kommenttia:

  1. Ihana neule, ihana väri ja ennen kaikkea ihana neitokainen!

    VastaaPoista
  2. No jopas! Olet nykyään siis myös kääntäjä. Vau!
    Valtavan nätti tunika!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, äläs nyt. Amatööööööri vain ;)

      Poista
  3. Miten tää on päässyt livahtamaan multa ohi - hieno uusi aluevaltaus! Kaunis on tunikakin. Pitääkin pistää malli korvan taa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tekis mieli tehdä muutama tuollainen lisää, mutta oikea käsi kipeytyi eilen ihan out of blue ja nyt sillä ei voi tehdä mitään. Pöh ja pah.

      Poista
  4. Kylläpä olen jäljessä blogien luvun kanssa, mutta vielä kommentoin tähän että tosi kaunis neule!

    VastaaPoista

Jätä puumerkkisi, ilahdun ♥